Keskiviikko 26.6. Romsdalen-Kristiansund (484km)

484km

Herätys oli tilattu klo7:00 mutta edellisen aamuyön tapaan unta ei riittänyt enää aamun pikkutunneille ja päätimmekin kömpiä ylös jo klo 6:15. Ilman sen suurempia aamutoimia pakkasimme varusteet ja kaasuttelimme seuraavaan kyläntapaiseen (Dombås) siinä toivossa että siellä olisi jo avoinna joku huoltoasema josta voisimme ostaa aamupalan korvikkeet – sämpylää, mehua sekä hieman evästä ja virvokkeita tulevan päivän tauoille. Kylää lähestyessämme huomiomme kiinnitti useat sotilasleirit ja -ajoneuvot, itse kylään kun pääsimme ja löysimme avoinna olleen huoltoaseman oli siellä eräs maastoasuun pukeutunut juippi tankkaamassa henkilöautoaan ja hänen hihaansa koristi Suomen lippu, härmäläisiä oli näköjään osallistumassa paikallisiin sotaharjoituksiin. Pyörätkin tankattiin tällä huoltoasemalla ja jouduimme jälleen varustautumaan sadeasuihin sillä oli juuri alkanut ripeksimään vettä eikä parempaa säätä ollut luvassa hetkeen aikaan.

Tavoitteena oli ajaa Åndalsnesiin sekä etsiä sieltä majapaikka jonne voisimme jättää osan varusteista jolloin voisimme suunnata Kristiansundiin ja Atlantintielle ilman suurempia varusteita sekä huolta majapaikan löytymisestä vaikka ilta venähtäisi myöhemmäksikin.

Matka Dombåsista Åndalsnesiin sujui varsin leppoisasti sateisesta säästä huolimatta ja Romsdalin alueelle päästyämme alkoivat pilvet rakoilemaan ja sadekin oli jo lähes loppunut joten valokuviakin sain räpsittyä ihan kivasti tien E136 varrelta

Ensimmäinen leirintäalue jonne suuntasimme Åndalsnesissä ei tarjonnut meille majapaikkaa, eikä toinenkaan – olisi pitänyt tulla iltapäivällä uudelleen mutta halusimme hoitaa seuraavan yön majoituksen kuntoon ennen kuin läksisimme taipaleelle. Tässä välissä oli jo aikakin poiketa lounasta nauttimaan mutta meidän aikaiset ruokailutottumukset tuntuivat olevan lähinnä kirous, Norjalaisten tapojen ollessa huomattavasti myöhäisemmät. Onneksi keskustasta löytyi edes yksi pikkuinen pullapuoti joka oli avoinna jo klo 11 ja näin ollen tarjosi matkalaisille pientä lämpöistä suuhunpantavaa.

Evästystauon jälkeen lähdimme katsomaan kolmannen leirintäalueen josta saimme yöksi mökin ja ei muuta kuin romppeet sisään sekä takalaukkuun ainoastaan sadeasu, juomapullo ja menoksi kohti Kristiansundia. Päästelimme tietä 64 aina Åfarnesin lautalle asti jonka jälkeen tie vaihtui numeroksi 600, tien 64 jatkaessa lautalla vuonon yli, ajatuksenamme oli tulla tuolla lautalla takaisin päin sitten illansuussa. Tietä 600 ajellessamme pääsimme ensimmäistä kertaa serpentiinitien makuun ylittäessämme Norjalaisen mittapuun mukaan pienen vuoriston. Seuraavaksi lähdimme tietä 666 ajelemaan kohti Batnfjordsöra nimistä kylää, ennen sitä majoitus- ja muonitusvastaava kipaisi kyläkaupassa ostamassa jotain välipalaa tai savukkeita, joka oli sopivasti matkan varrella. Kaupan parkkipaikalla oli eräänlainen info-taulu jossa oli pieni harjakatto, sammalleella kuorrutettuna ja sinnehän sitä tietysti iskettiin pyörät parkkiin siinä toivossa että kyseinen info-talu rikastuttaisi meidän Norjan paikaillistietämystä. Tämä info oli jo kyläläisten toimesta ollut tovin aikaa hylättynä sillä tässä katossa piti pesää joku minulle tuntemattomaksi jäänyt tipi perheineen. Saimme katsella huvittavaa näytöstä siitä kuinka perheen päämies juoksenteli siipirikkoisen näköisenä, selkä kyyryssä pitkin parkkipaikkaa ja yritti kiinnittää huomiomme itseensä sekä houkutella meitä pois pesänsä luota. Näytös oli niin vakuuttava jotta armahdimme lintuparkoja ja työntelimme pyörämme hieman sivummalle. Valitettavasti kamerassani oli juuri tällä hetkellä laajakulmalasi kiinni enkä saanut tästä tipistä kovinkaan kaksista lähikuvaa...

Eikä aikaakaan kun saavuimme Batnfjordsöraan jossa kävimme riipimässä kitusiin paikallisen kebab-aterian mukavasti ulkona, koska kelikin oli jo muuttunut selkeämmäksi. Hupia meille järjesti paikallinen taksisuhari joka oli naftaa tankkailemassa mersuunsa. En tiedä kuinka on mahdollista unohtaa pistooli polttoainetankin täyttöaukkoon ja lähteä kaasuttelemaan tiehensä mutta ehdin nähdä kun näin tapahtui ja silmäni lennähtivät vähintään teevatien suuruisiksi kun tajusin että nyt se lähti ja letku on vielä kiinni tankissa. Koko helkutin mittarisysteemi heilahti kuin mummon hammas ja letku irtosi pistoolista. Samantien tien kuului jumalaton karjaisu: HELVETE! Joka lienee päässyt taksisuharin suusta. Näemmä nämä järjestelmät ovat varustettuina sellaisilla turvamekanismeilla ettei vahinkoja juurikaan näyttänyt syntyvän sillä letku irtosi pistoolista aivan kuin siinä olisi ollut liitin jonka on tarkoituskin antaa periksi tällaisessa tapauksessa. Nooh, taksikuskin lähtö hieman viivastyi ja meille riitti stand-up komiikkaa ateriointimme ajaksi.

Seuraavana olikin sitten vuorossa Kristiansund ja Atlantintie. Täällä oli myös ainoat tunnelit joissa peritään maksu myös moottoripyöriltä, suunnittelemallamme reitillä. Joista kylläkin Kristiansundiin johtavan tunnelin maksusta oli jo iloksemme luovuttu. Atlantintien tunnelin käyttämisestä jouduimme jonkun kruunun maksamaan mutta siihen olimme tietty varautuneetkin ja kortitkin kelpasivat joten käteistä voitiin säästää pahan päivän varalle.

Atlantintie ja -silta oli näkemisen sekä ajamisen arvoinen reitti. Maisemat olivat hyvin karua kalliomaastoa jossa ei kasvanut muuta kuin matalaa kanervaa siellä sun täällä eikä ainottakaan puuta lähimaillakaan – omalla tavalla kaunista. Silta oli yllättävän korkea ja sillan kupeessa liehunut lippu lepatti niin voimakkaasti jotta hieman jännitti ajaa sinne ylös moottoripyörällä, tuulen kuitenkaan vaikuttamatta ajosuoritukseen.

Heti kun Atlantin rannalta tie vietti sisämaahan päin niin oikealle lähti kansallinen turistitie joka johtaa saaren kärkeen Bud nimiseen kylään. Joku on jossain netissä kehunut tätä tienpätkää yhdessä Atlantintien kera yhdeksi maailman kauneimmaksi reitiksi ja tuo väite osoittautui ryhmällemme jopa hieman pettymykseksi, olihan reitti hyvin miellyttävä mutta lineekö ennakko-odotukset olleet liian suuret koska se ei ihan vastannut odotuksia.

Budiin päästyämme alkoi päivä pikkuhiljaa vaihtua illaksi joten päätimme palata majapaikkaan, kaupan kautta jotta saisimme särvittäväksi hieman iltapalaa sekä aamuksikin pitäisi hoitaa muonituspuoli kuntoon. Paluumatkalla silmiini osui kyltti jossa luki jotenkin seuraavasti: Väg är stängt med bom – eli onko minun siis ymmärrettävä jotta kyseinen tie on suljettu pommilla? (mainittakoon tässä yhteydessä kaikille kielitieteilijöille jotta en osaa ruotsia yhtään sen paremmin kuin norjaakaan joten edellisen lauseen kirjoitusvirheet johtuvat ainostaan huonomuistisuudestani mutta ajatus sekä mielenyhtymä lienee kuitenkin nyt selvillä).

Olimme Åndalsnesissä paikallisessa marketissa joitakin minuutteja vaille iltakahdeksan ja valikoimme oluthyllystä muutaman tölkin paikallisen panimon tuotoksia ja jatkoimme hyllyjen välissä muita sopivia evästarvikkeita etsien. Hetken kuluttua huomasin kuinka oluthyllyjen eteen oli kiskaistu rullaverhot jolloin sanoin majoitus- ja muonitusvastaavalle että näinköhän meillä jää oluet kauppaan. Hän ei meinannut uskoa minun epäilyksiäni vaikka kerroin että minulle on jäänyt sixpack olutta Virolaisen marketin kassalle sen vuoksi että kello oli jo lyönyt 20 ennen kuin ehdin ostoksiani makselemaan. Ja niinhän siinä kävi kun jeesusta seurattiin – tytteli ei voinut enää lyödä olusia kassaan joten ne jäivät kauppaan. Hienoa! Norjassa on lähes yhtä fiksuja päättäjiä kuin meillä täällä Suomessa sekä Virossa, ja näin pelastetaan kokonaisia kansakuntia alkoholismin kourista!

Vahinko ei onneksemme ollut suuren suuri, saimmehan kuitenkin nautittua pullolliset paikallista leirintäalueen anniskelualueella.

Mökin pihalla iltapalaa nauttiessamme suunnittelimme tulevan päivän ohjelmaa sillä ajatuksenamme oli lähteä kohti etelää ja maineikaista serpentiinitietä, Trollstigeniä! Sinne on kuitenkin aivan turha lähteä päimistelemään jos on kovin synkkä päivä ja varasuunnitelmana ajattelimme viettää vielä päivän näissä maisemissa jos keli ei ole meille suotuisa seuraavana päivänä.

Iltatoimet suoritettiin hyvissä ajoin, kuten myös koisimaan kömmimme heti iltakymmenen jälkeen.