Lauantai 29.6. Vesiputouspäivä (344km)

344km

Komppaniassa herätyys, kaikui tuvassamme klo 7:00 aamulla mutta katsottuamme ulos ja todettuamme jotta siellähän sataa vettä lähes kaatamalla niin tehtiin pikainen päätös supistaa vesiputouksien pällistelyt vain muutamaan kohteeseen jotka osuvat sopivasti reitille ja ajelemme tänään vain kilometrejä mittariin, haaveena päästä sunnuntaina patikoimaan Preikestolenille, jolloin oli luvattu aurinkoista keliä. Niinpä painuimme takaisin nukkumaan ja nousimme lopulta klo 10, eikä aikainen aamustartti siis onnistunut tänäänkään. Aamutoimien jälkeen kiskoimme sadeasuja tiukasti ylle ja läksimme nielemään kilometrejä klo 11:20, ainoana tavoitteena ajella tänään lähelle Preikestolenia. Matkalla oli muutamia varsin näyttäviä vesiputouksia joissa pidimme lyhyehköt kuvaustauot. Ensin reitillemme osui Tvindefossen joka oli kieltämättä upea näky.

Tästä Vossin kirkonkylille tankkaamaan ja sen kummempia ihmettelemättä jatkoimme kohti etelää pitkin tietä numero 13. Ajoimme jälleen liki 10 kilometrisen tunnelin läpi ja sama ääniefekti iski muutamia kertoja tämän tunnelin aikana ja tähän samaisen tunnelin sisään oli yllättäen rakennettu myös liikenneympyrä josta lähti tunnelin sivuhaara mutta se oli vielä puomilla suljettu. Tämä liikenneympyrä oli erinomaisesti valaistu sekä seinät oli maalattu valkoisiksi joka oli siihen pimeään luolaan varsin onnistunut ratkaisu. Päästyämme ulos tästä tunnelista huomasimme sen uuden haaran johtavan valtavalle sillalle joka on vielä rakenteilla, tämä silta korvannee tulevaisuudessa lautan jolla meidän täytyi vuono ylittää. Jatkoimme lautan jälkeen erään vuonon rantaa seuraten lähes 50km matkan ja ehdin siinä jo pohtia sitä miltähän tuntuisi veneillä täällä? Ajat 50 km yhteen suuntaan ja toisen takaisin sillä vuono oli tältä osalta maksimissaankin ainoastaan pari kilometriä leveä.

Aikanaan saavuimme vuonon pohjukkaan Odda nimiseen kylään ja täältä päätimme etsiä jotain lounasta ja onneksemme heti kärkeen löytyi kebab-mesta jossa riivimme rullakebabit koska meillä ei kenelläkään ollut haluja eikä intoa lähteä etsimään tähän hätään sen parempaa ateriointikohdetta. Tämän kaverin rullakebab oli kääräisty meillä ruokakaupassa myytävään fajitas-lättyyn ja sisuksiin oli lihan kylkeen tungettu melkoinen satsi keitettyä maissia – erikoinen elämys mutta ei yhtään pöllömpi siihen nälkään.

Oddasta jatkoimme etelään tietä 13, ensin Låtefossen-vesiputoukselle

ja sen jälkeen Håra nimiseen paikkaan saavuttaessa ajeltiin melkoisen huimaa alamäkeä ja tiukkoja mutkia oli taas tarjoilla, jossain vaiheessa tie vietti edelleen alas, samalla kääntyen jyrkästi oikealle niin suorastaan sukelsimme tunneliin ja sama alamäki sekä sama oikealle kääntyvä tie vain jatkui ja jatkui maapallon sisällä. Tämä tunneli oli sellainen mörkötunneli jossa ei nähnyt juuri mitään eikä katsetta pystynyt tarkentamaan mihinkään kohteeseen ja kun tie vaan kääntyi ja kääntyi niin ei voinut muuta kuin jarruttaa menoa ettei vaan sattusi mitään odottomatonta, joka oli takanani ajelevalle navigaattorimiehelle kuin salamavalon väläys vasten kasvoja jonka jälkeen hänkään ei enää nähnyt mitään. Kierisimme tässä tunnelissa kuin korkkiruuvi lähes täyden kierroksen ennen kuin tulimme maapallon sisältä valoisaan ulkoilmaan kymmeniä metrejä sisäänmenokohdan alapuolelta. Mielenkiintoinen kokemus mutta olisin itse kyllä sijoittanut tyhmiä turisteja varten jonkilaisen liikennemerkin joka olisi varoittanut että tie kiertää tunnelissa itsensä alle..

Tästä jatkoimme edelleen tietä 13 kohti etelää ja Stavangeria, matkalle osui lukemattomia mörkötunneleita ja lopulta saavuimme Hjelmelandin lautalle. Aikomuksenamme oli yrittää majoittua tähän kylään, kunhan ensin pääsisimme ylittämään vuonon. Varmuuden vuoksi majoitus- ja muonitusvastaava soitti paikalliselle leirintäalueelle ja tiedusteli olisiko heillä vapaata majapaikkaa meille, sellainen kyllä järjestyisi kunhan vain lautta suostuisi kuskaamaan meidän toiselle puolelle. Päästyämme Hjelmelandin puolelle niin leirintäaluekin löytyi varsin nopeasti – kovasti oli hiljaisen oloinen paikka eikä se vaikuttanut ollenkaan leirintäalueelta, vaikka muutamia koppeja pihalla olikin. Olimme jo kääntymässä pois pihalta, aikomuksena lähteä etsimään sitä oikeata leirintäaluetta kun viereisen rakennuken yläkerran ikkunasta huhuili joku mummeli joka vaikutti enemmän Kassi-Almalta tai Lumppu-Liisalta, kuin majapaikan emännältä. Hän sai vakuuteltua meille että tämä on se Hjelmelandetin camping-alue. Majoitus- ja muonitusvastaava kävi sitten tämän mummelin kanssa katsomassa meille luvatun majapaikan, kunnes palasi sieltä leuka rintaan painautuneena ja sanoi jotta meidän täytyy mennä sinne itse katsomaan voimmeko olla siellä yötä. Pienen keskustelutuokion päätteeksi minä läksin katsomaan tuota mystistä majapaikkaa sillä uteliaisuuteni oli jopa jo hieman herännyt ja halusin nähdä tämän niin mystisen majatalon. Se oli kieltämättä jäänyt vuosikymmenien takaiseen aikaan ja kalustus sisällä vaikutti samanlaiselta kuin minun isovanhemmilla oli joskus 100 vuotta sitten. Talo muistutti pahaenteisesti Psyko-elokuvan majataloa ja olin itsekin jo sitä mieltä että nyt etsitään hieman toisentyyppistä yösijaa.

Päivä oli jo hyvää vauhtia vaihtumassa illaksi ja lähdimme tankillisen kautta jatkamaan taivaltamme, hetken kuluttua tien poskessa olikin viitta jossa mainostettiin useampaakin majoituskohdetta. Eikäkö sinnehän me sitten suunnattiin ja harmiksemme todettiin että viittojen etäisyydet eivät välyttämättä Norjassa ole itse kohteeseen vaan seuraavaan opasviittaan, jossa annetaan jälleen uusi suunta ja matka. Näin me aikanaan harhailimme Fister nimiselle alueelle ja siellä käytiin katsomassa erästä majoitusalan yritystä jonka vastaanotto näytti omakotitalolta ja hiljaiselta sellaiselta jossa ei tainnut isäntäväki olla edes paikalla. Pihaan ajettuamme pihan perukoilta riensi paikalle naisihminen jolta tiedustelimme majoitusta jota hänen oli kysyttävä pomoltaan (mieheltään). Pomo oli jo hyvässä vaudissa siemaillessaan lauantai-illan viinejään, sen verran oli taidettu jo nautittia jotta viini oli antanut raikkaan hengityksen lisäksi myös hövelin käytöksen ja näin ollen pomo lupasi majoittaa meidät alhaalla sijaitsevaan kalamajaan jossa olisi yläkerrassa 3 huonetta sekä pesutilat. Hintakin sovittiin mutta sitä ei maksettu heti vaan lähdimme ensin katsastamaan tämän kohteen. Niin toiveikkaana lähdimme alas rantaan ja pienen haeskelun jälkeen löysimme oikean kohteen, olihan se hieno ja viihtyisä paikka mutta ei tainnut isäntä enää muistaa että oli jo majoittanut sinne kaksi Norjalaista perhettä, sen verran hyvässä maistissä hän jo oli..Perkeleen Norjalainen juoponretku!

Huumori alkoi olla jo koetuksella sillä kello riensi kiihtyvällä vauhdilla eikä meillä ollut vieläkään yösijaa. Taas vain jatkettiin matkaa ja löysimme seuraavan leirintäalueen joka jälleen näytti oikein lupaavalta, juuri meidänlaiselta paikalta mutta heillä ei valitettavasti enää ollut meille tilaa. Täällä kuitenkin annettiin ohjeet seuraavaan mahdolliseen paikkaan ja saimme myös puhelinnumeron sinne. Majoitus- ja muonitusvastaava soittikin heille ennen kuin suinpäin rientäisimme sinne. Siellä oli tarjoilla majoitusta asuntovaunussa joka meille siihen aikaan illasta kelpasi jo vallan mainiosti. Perille päästyämme saimme tingittyä ryhmällemme 2 vaunua sopuhintaan ja navigaattorimies sai ilon ja kunnian majoittua omaan vaunuun meidän muiden tyytyessä murisemaan itseksemme.

Myöhäisen leiriytymisen vuoksi iltatoimet jäivät jälleen varsin pikaisiksi ja kävimmekin yöpuulle melkein välittömästi.

Olin jo ehtinyt nukahtaa kun alueelle karautti kovaääninen moottoripyörä tai jopa kaksi, en unenpöpperössä ajatellut asiaan sen tarkemmin vaan jatkoin koisaamista.